kuukauden osuma
huhtikuu 2025
arabian valloitus
hajji muhis wbc:n grand prix turnauksessa
Huhtikuun 2025 kuukauden osumaksi on valittu:
Hajji Muhiksen avausvoitto suurturnauksessa Saudi-Arabiassa.
20.4.2025 Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa Tampereen Hajji Muhis pääsi toteuttamaan unelmaansa. Rohkeasti Lontooseen ammattinyrkkeilijän uraansa edistääkseen vuonna 2022 muuttanut Muhis oli haastatteluissaan kertonut unelmoivansa siitä, että pääsisi ottelemaan kovimpien vastustajien kanssa, mutta sellaista tilaisuutta ei ollut siunaantunut. Muhis unelmoi pääsevänsä ylipäätään kehään, koska mitään ottelua ei ollut näköpiirissä, eikä vielä tänä vuonna järjestynyt. Ja Muhis unelmoi myös siitä, että saisi vielä sellaisia ottelupalkkioita, jotka toisivat takaisin edes osittain sitä valtavaa panostusta, jonka hän ammattinyrkkeilyyn oli antanut. Ja kaukaisimpana unelmanaan hän haaveili ottelevansa juuri Riadissa, josta oli edellisen reilun vuoden aikana muodostunut lajin suurimpien ottelujen näyttämö.
Kaikki nämä unelmat toteutuivat aivan yllättäen ja yhdellä iskulla, kun Hajji vastasi puhelimeen eräänä päivänä päästyään kotiin harjoituksista. Soittaja oli manageri ja valmentaja Martin Bowers, joka kysyi halusiko Hajji lähteä ottelemaan. Vastaus oli ehdottomasti kyllä ja vasta sen jälkeen selvisi mihin mies oli suostunut.
Kahden päivän päästä olisi noustava koneeseen, kolmen päivän päästä päästävä painoihin, ja neljän päivän päästä vastassa olisi joku 32:sta ympäri maailman valituista kovista nuorista keskisarjan lupauksista.
Kyse oli siitä, että Muhikselle oli tarjottu varamiehen paikkaa WBC:n järjestämään turnaukseen, jonka avauskierroksella neljän päivän aikana 128 valikoitua nuorta lahjakkuutta iskivät neljässä painoluokassa paikasta toiselle kierrokselle.
Ensimmäisellä kierroksella vastaan arpoutui 21-vuotias tyrmääjä Venezuelasta, Jeremy Alvarez, joka oli kotimaassaan käynyt 12 ottelua, voittaen niistä 11 tyrmäyksellä. Värikkäässä ottelussa venezuelalainen pääsi iskemään Muhiksen lattiaan avauserässä, mutta suomalainen ei menettänyt uskoaan, vaan otti ottelun komentoonsa ja joutui sen kestäessä vaihtamaan itselleen epätyypilliseen lähiottelutaktiikkaan. Se toi lopulta viimeisessä erässä lattiaanlyönnin ja ottelun päätteeksi ansaitun pistevoiton. Se puolestaa toi suomalaisittain muhkean tilipussin, ja pääsyn turnauksen seuraavalle kierrokselle, jossa vastaan astuu kaavion mukaan kova kolumbilainen vartalopommittaja.
Toinen kierros järjestetään kesäkuussa, ja sitä seuraavat elo- ja lokakuussa, ennen joulukuussa iskettävää finaalia.
Muhis uskoo menevänsä koko matkan finaaliin ja sitä kautta sarjan kärkikamppailuihin asti.
Liitto toivoo hänelle onnea matkaan!
