kilpailunjärjestäjäksi


Ammatinyrkkeilyä ei ole olemassa ilman kilpailunjärjestäjiä!
Se rooli on yksi lajin peruspilareista, yhdessä nyrkkeilijöiden ja yleisön kanssa.

 

Tällä sivulla on tiedotettuna kilpailunjärjestäjän toimesta liitolle ilmoitettavat asiat,

sekä liiton sääntöjen ja ohjeistusten vaatimukset kilpailunjärjestäjälle.

 

Ylinnä on tietojen ilmoituslomake,  jota kilpailunjärjestäjäksi aikovan tahon edustaja
voi käyttää ilmoittaakseen liitolle aikomuksestaan anoa kilpailujen järjestämislupaa.

Tätä kautta tehty ilmoitus toimii kilpailuvarausilmoituksena,
jonka perusteella liitto pyrkii ottamaan yhteyttä ilmoituksen tehneeseen tahoon
ja tilanteen salliessa varaamaan kyseisen päivämäärän kyseiselle kilpailulle.

 

Alinna sivulla on koottuna linkit kilpailunjärjestäjää velvoittaviin sääntöihin ja oheistuksiin.
Liitto kehoittaa tutustumaan kilpailunjärjestäjän ohjeistukseen jo ennakkoon.

 

Suomen Ammattinyrkkeilyliitto toivoo onnea ja menestystä kaikille kilpailunjärjestäjille!

tietojen ilmoituslomake

Lomakkeeseen tulee täyttää kaikki laatikot.

Viimeiseen niistä, eli ilmoituskenttään saa vapaamuotoisesti kirjoittaa liitolle suunnatun tiedon.

Painamalla ”lähetä” -painiketta tieto lähtee liitolle.






    ilmoitettavat tiedot

    ja toimitettavat asiakirjat

    Otsikkoriviä painamalla avautuu tarkemmat tiedot tarvittavista ilmoituksista.

    Tähän on koottu tiedoksi tulevalle kilpailunjärjestäjälle asiat joita tämän tulee varautua
    liitolle tiedottamaan ja toimittamaan järjestämiensä kilpailujen yhteydessä.

    Toivottu 3 kk ennen     –     Viimeistään 1 kk ennen

    Ohje: Ota yhteyttä liittoon yllä olevalla lomakkeella tai muulla keinoin ja ilmoita kilpailuille suunnittelemasi päivämäärä, ja muuta tietoa kilpailujen suunnitellusta pitopaikasta, sisällöstä ja ottelijoista. Liitto pyrkii varaamaan kyseisen päivämäärän juuri näille kilpailuille.

    Toivottu 3 kk ennen    –     Viimeistään 3 vk ennen

    Ohje: Jätä liitolle kilpailujen järjestämislupa-anomus, eli kilpailulupa-anomus osoitteella toimisto@san-proboxing.fi tai verkossa tästä linkistä.

    Toivottu 3 kk ennen     –     Viimeistään 2 vk ennen

    Ohje: Maksa kilpailulupa-anomuksen yhteydessä liiton tilille kilpailuvarausmaksu, tai pyydä anomuksessa liitttoa laskuttamaan se ja maksa liitolta saamasi lasku.

    Ohje: Ilmoita Kilpailujen päivämäärä, Kilpailupaikkakunta, Kilpailupaikka (rakennus / osoite), Tapahtuman suunniteltu alkamisaika ja loppumisaika, Ammattinyrkkeilyottelujen alkamisaika ja loppumisaika (jos tapahtumassa muutakin), Onko tapahtumassa vain ammattinyrkkeilyä, Muut lajit samassa tapahtumassa, Lajit ennen ammattinyrkkeilykilpailuja, Ammattinyrkkeilykilpailujen jälkeen. Onko ammattinyrkkeilykilpailut eroteltu muista lajeista ajallisella tauolla ennen ja jälkeen tai käydäänkö Ammattinyrkkeilykilpailut erillisellä alueella muista lajeista.

    Ohje: Ilmoita kilpailulupa-anomuksessa Kilpailunjärjestäjän nimi, kotipaikka ja Y-tunnus.

    Ohje: Kilpailulupa-anomuksessa on ilmoittettu jo vähintään yksi Kilpailunjärjestäjän virallisesti valtuuttama edustaja, eli Promoottori. Ilmoita halutessasi Promoottorin rooliin muitakin henkilöitä, joilla ennen kilpailuja tulee olla voimassa oleva promoottorin lisenssi ja ilmoita heidän yhteystietonaan puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Tai ilmoita, että kaikki kilpailujen Promoottorit on jo ilmoitettu.

    Ohje: Voit ilmoittaa halutessasi kilpailuille Tiedottajan, joka saa kilpailunjärjestäjän nimissä ilmoittaa liitolle kaikki liiton tarvitsemat kilpailuihin liittyvät tiedot. Ilmoita Tiedottaja tai ilmoita, että kilpailuilla ei ole tällaista erillistä Tiedottajaa. Jos haluat nimetä Tiedottajan, ilmoita hänen nimemensä, puhelinnumeronsa ja sähköpostiosoitteensa. Voit halutessasi nimetä kilpailuille useita Tiedottajia.

    Ohje: Nimeä kilpailuihin yksi Ottelunjärjestäjä, eli matchmaker. Kilpailuihin nimetyllä Ottelunjärjestäjällä tulee olla liiton ottelunjärjestäjän lisenssi ja hänen tulee asua Suomessa. Ottelusopimusten allekirjoittajana voi olla vain Promoottorin liitolle nimeämä Ottelunjärjestäjä. Ottelunjärjestäjiä voi nimetä useita, joko niin, että nimetyllä Ottelunjärjestäjällä on valtuus tehdä Kilpailunjärjestäjän nimissä ottelusopimuksia koko kilpailuille sen kaikkiin otteluihin, tai niin, että Ottelujärjestäjä on nimetty ottelukohtaisesti, ja voi toimia vain kyseisen ottelun osalta. Jos kilpailuihin nimetyllä Promoottorilla on vain vähän tai ei lainkaan kokemusta ammattinyrkkeilykilpailujen järjesetämisestä, tulee Promoottorin nimeltä Ottelujun järjestäjä, jolla on riittävästi kokemusta.

    Toivottu 2 vk ennen     –     Viimeistään 1 vk ennen

    Ohje: Ilmoita jokaisen ottelun: Järjestysnumero kilpailujen alusta, Erämäärä, Painoraja, Punaisen kulman nyrkkeilijän nimi ja BoxRec ID, Sinisen kulman nyrkkeilijän nimi ja BoxRec ID. Ja pyydä liitolta hyväksyntä kullekin otteluparille mahdollisimman aikaisin.

    Ohje: Ilmoita kunkin SAN:n lisenssillä ottelevan nyrkkeilijän: Nimi,  Bruttopalkkio, Veroprosentti tai nettopalkkio mielellään 10 päivää ja viimeistään 7 päivää ennen kilpailuja. Ja toimita liitolle kunkin kanssa solmittu Ottelusopimus viimeistään 7 päivää ennen kilpailuja.

    Ohje: Ilmoita kunkin muulla, kuin SAN:n lisenssillä ottelevan nyrkkeilijän: Nimi (kehässä käyttämä, sekä virallinen kokonimi), Lisensoinut liitto, Syntymäaika, Kansalaisuus, Asuinmaa, Nettopalkkio ja Lähdeveroprosentti mielellään 10 päivää ja viimeistään 7 päivää ennen kilpailuja. Ja toimita liitolle kunkin kanssa solmittu Ottelusopimus, ja kunkin edustajan allekirjoittama Visiting Boxer Lisence – Page 1 asiakirja viimeistään 7 päivää ennen kilpailuja. Suositeltavaa on lähettää asiakirja (tai linkki sen täyttämiseen) neuvottelukumppanina toimivalle nyrkkeilijää edustavalle managerille tai agentille ja ilmoittaa sen oltava täytetty ja allekirjoittu viimeistään 7 päivää ennen ottelua, jotta ottelu Suomessa voi toteutua.

    Ohje: Ilmoita, että Kilpailunjärjestäjä toimittaa jokaiseen otteluun erilliset ja sääntöjen mukaiset hanskat, sekä yhden varaparin kustakin kilpailuissa käytettävästä hanskamallista ja -painosta. Ilmoita kussakin ottelussa käytettävien hanskojen merkki ja malli ja paino. Mikäli merkki ja malli eivät ole SAN etukäteen hyväksymien listalla, toimita mallikappale kustakin käytettäväksi suunnitellusta mallista liitolle postitse viimeistää 7 päivää ennen kilpailuja.

    Miesten ottelussa hanskojen paino on oltava 8 unssia kärpässarjasta välisarjaan (kumpikin ottelija painoi punnituksessa enintään 66,7 kg) ja 10 unssia sitä suuremmissa sarjoissa (toinen ottelija painoi punnituksessa vähintään 66,8 kg).

    Naisten ottelussa hanskojen paino on oltava 8 unssia höyhensarjaan asti (kumpikin ottelija painoi punnituksessa enintään 57,2 kg) ja 10 unssia sitä suuremmissa sarjoissa (toinen ottelija painoi punnituksessa vähintään 57,3 kg).

    Toivottu 2 vk ennen     –     Viimeistään 5 pv ennen

    Ohje: Ilmoita kilpailutakuun laskemista varten tarvittavat tiedot, eli ottelumäärä ja kaikkien ottelijoiden nettopalkkiot mielellään ainakin 10 päivää ennen kilpailuja. Maksa kilpailutakuun lasku liiton tilille ja esitä liitolle todennettu maksuvalmius koskien kaikkien nettopalkkioiden yhteissummaa 7 päivää ennen kilpailuja tai viimeistään sitä seuraavana arkipäivänä.

    Ohje: Ilmoita, että olet varmistanut, että käytettävä kehä on kaikilla tavoilla sääntöjen mukainen, ja ilmoita kehän sisämitta köydetsä köyteen mikäli mahdollista.

    Ohje: Ilmoita, että Kilpailunjärjestäjä järjestää sääntöjen ja ohjeistusten mukaisesti punnitustilaisuuden. Ilmoita sen aika paikka ja osoite. Ja ilmoita, että kaikki kilpailujen ottelijat punnitaan samassa punnitustilaisuudessa, tai ilmoita että Kilpailunjärjestäjä järjestää lisäksi erillisen punnitustilaisuuden tai useamman sellaisen. Ja ilmoita kuka punnitaan missäkin erillispunnituksessa ja ilmoita kunkin niistä aika, paikka ja osoite.

    Punnitus tulee tapahtua 36–6 tuntia ennen ottelutilaisuuden alkua. Mikäli kyseessä on tapahtuma, joka sisältää 10 eräisiä tai sitä pidempiä otteluja, punnitus tulee kuitenkin tapahtua 36-24 tuntia ennen ottelutilaisuuden alkua.
    Promoottorin tulee järjestää paikalle tarkka ja luotettavasti toimiva vaaka ja järjestää mahdollisuus ennen punnitusta liiton valvojan tarkastaa kaikkien nyrkkeilijöiden henkilöllisyys, henkilötiedot ja kunkin ottelun asiakirjojen ajantasaisuus, sekä järjestää valvojalle mahdollisuus nyrkkeilijöiden valokuvaamiseen.

    Ohje: Ilmoita, että Kilpailunjärjestäjä järjestää lääkärintarkastuksen nyrkkeilijöille punnitustilaisuuden yhteydessä, ja ilmoita sille, lääkärin kanssa sopimasi, alkamisaika. Tai pyydä liitolta, että lääkärin tarkastus voidaan järjestää erillisenä ajankohtana ja ilmoita sen suunniteltu aika, paikka ja osoite. Ilmoita lisäksi, että lääkärin tarkastuksen suorittaa Kilpailulääkäri, tai ehdota liitolle, että lääkärintarkastuksen suorittaa erikseen nimetty lääkäri, ja ilmoita hänen nimensä ja yhteystietonsa.

    Ohje: Ehdota Kilpailulääkäriksi itse löytämääsi soveltuvaa lääkäriä ja ilmoita hänen nimensä, puhelinnumeronsa ja sähköpostiosoitteensa. Tai ilmoita haluavasti liitolta apua Kilpailulääkärin löytämiseksi liiton kautta. Sitä on pyydettävä viimeistään 21 päivää ennen kilpailuja.

    Liiton kautta pyydetyn lääkärin tapauksessa Kilpailutakuussa Kilpailunjärjestäjältä laskutettava lisäkustannus on 100 € per ottelu ja aina vähintään 300 €. Titteliottelussa (EM- tai valtaliitto) Kilpailulääkäreitä tarvitaan 2 kappaletta ja heidät on pyydettävä liiton kautta.

    Ohje: Ilmoita, että Kilpailunjärjestäjä on hoitanut kilpailupaikalle ensihoitomiehistön varusteineen. Ilmoita lisäksi kilpailujen ensihoitoon osallistuvan ns. ensihoiden vastuuhenkilön nimi ja yhteystieto,
    tai ilmoita haluavasti liitolta apua Ensihoitajien löytämiseksi liiton kautta. Sitä on pyydettävä viimeistään 21 päivää ennen kilpailuja.

    Liiton kautta pyydetyn ensihoidon tapauksessa Kilpailutakuussa Kilpailunjärjestäjältä laskutettava lisäkustannus on 50 € per ottelu ja aina vähintään 300 €.

    Promoottorin tulee varmistua siitä, että yhteistyössä Kilpailulääkärin ja enihoitohenkilöstön kanssa tapahtumalle luodaan ensihoidon toimintasuunnitelma.

    Tämän suunnitelman tulee sisältää varautumisen ottelijan mahdollisimman nopeaan ja turvalliseen siirtämiseen kilpailupaikalta lähimpää aivoleikkausvalmiuden omaavaan sairaalaan, joko sairaankuljetusajoneuvolla tai -helikopterilla, sen mukaan, mikä paikallisen sairaanhoitopiirin rajoitteet huomioiden on toimivinta.

    Ohje: Ilmoita viimeistään 5 päivää ennen kilpailuja, että Kilpailupaikalla tulee olemaan sääntöjen vaatimukset täyttävä dopinghuone, dopingtestaamista varten. Ja ilmoita ulkomaisten nyrkkeilijöiden majoituspaikka, sekä se, onko kilpailujen yhteydessä punnituksen ohella muita sellaisia tilanteita, joissa kaikki nyrkkeilijät ovat paikalla, kuten lehdistötilaisuuksia tms. ja ilmoita sellaisten aika ja paikka.

    Dopinghuone

    1.1.2025 alkaen kaikissa SAN:n valvomissa Suomessa järjestettävissä ammattinyrkkeilykilpailuissa kilpailunjärjestäjän pitää varata testaustoiminnalle kilpailupaikalta erillinen dopinghuone, jonka on oltava lukittavissa tai ainakin valvottu tila ja jossa on oltava erillinen WC-tila, jossa näytteenannonvalvojan pitää voida esteettä todistaa virtsanäytteen anto, ja johon ei ole pääsyä muista tiloista, kuin dopinghuoneesta.

    Dopingtestistiloissa urheilijaa pitää voida valvoa asianmukaisesti. Asiaankuulumattomien henkilöiden pääsy testitiloihin pitää voida estää.

    Tämän lisäksi mahdollisuuksien rajoissa kilpailunjärjestäjän tulee tavoitella seuraavia SUEK:in julkaisemia kriteerejä testitiloille:

    Jos mahdollista, dopingtestitilan tulee muodostua kolmesta erillisestä tilasta, jotka ovat mielellään yhteydessä toisiinsa: odotushuone tai -alue, dopingtestihuone tai -alue sekä näytteenantotila (verinäytteiden ottoon erillinen tila). Urheilijalla on oltava mahdollisuus istua ja suorittaa dopingtestiin liittyvät toimenpiteet rauhassa ja luottamuksellisesti yksityisyydensuoja huomioon ottaen. Odotushuoneessa tai -alueella pitää olla riittävästi tilaa kaikille testiin valituille urheilijoille, heidän edustajilleen ja dopingtestiryhmän jäsenille. Odotustila pitää erottaa dopingtestitilasta tavalla, joka tekee mahdolliseksi rauhallisen ja luottamuksellisen työskentelyn dopingtestitilassa. Odotushuoneessa tai -alueella pitää olla riittävästi tuoleja tai penkkejä urheilijoille ja heidän edustajilleen sekä riittävästi avaamattomia, kofeiinittomia ja alkoholittomia juomia. Verinäytteenottoon käytettävän tilan tulee olla muista testitiloista erillinen tila, jossa urheilijalla on tarvittaessa mahdollisuus antaa verinäyte myös makuuasennossa ja jossa verinäyte voidaan ottaa rauhassa ja luottamuksellisesti.

    Toivottu 2 vk ennen    –     Viimeistään 3 pv ennen

    Ohje: Ilmoita, että Kilpailunjärjestäjä on hoitanut kilpailupaikalle asianmukaisen ja riittävän järjestyksen valvonnan, ja ilmoita kenellä Kilpailunjärjestäjän edustajalla on kilpailupaikalla tarvittaessa mahdollisuus hoitaa kontakti liiton Kilpailunvalvojan ja tapahtuman järjestyksenvalvonnasta vastaavaan henkilön välille.

    Promoottorin tulee ohjeistaa järjestyksen valvojia huolehtimaan myös siitä, että kehän ympärille (n. 2 m säteelle) päästetään kunkin ottelun yhteydessä vain asiaan kuuluvat henkilöt (ottelun nyrkkeilijöiden kulma-avustajat, liiton toimitsijat, ensihoito, akreditoidut valokuvaajat, promootion ja tv/stream-toteutuksen tarpeellinen henkilöstö).

    Ohje: Ilmoita, kuka tulee kilpailujen kehäkuuluttajaksi. Ja ilmoita hänen yhteystietonsa, mikäli hän toivoo liitolta etukäteistietoja, kuten toimitsijoiden nimiä tai mikäli hän toimii ammattinyrkkeilyn kehäkuuluttajana ensimmäistä kertaa.

    Ohje: Ilmoita hyvissä ajoin milloin viimeistään Kilpailunjärjestäjän edustajien täytyy saada liitolta tietää majoittuvien toimitsijoiden määrä ja milloin heidän nimensä. Ilmoita myös kenelle tai miten toivot nämä asiat ilmoitettavan. Ilmoita myös heti, kun asia on järjestynyt, majoittuvien toimitsijoiden hotellin nimi ja osoite, ja mahdolliset sisään- tai uloskirjautumiseen liittyvät erityisjärjestelyt tai muut olennaiset tiedot.

    Promoottorin tulee varautua majoittamaan toimitsijoita seuraavasti: kahdeksi yöksi 2 henkilöä + lisäksi yhdeksi yöksi niin monta henkeä, kuin kilpailuissa on otteluita. Liitto pyrkii ilmoittamaan promoottorille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, aina kun majoitustarve on tätä vähäisempi.

    Ohje: Ilmoita, että Kilpailunjärjestäjä järjestää tarvittaessa toimitsijoiden kuljetukset kilpailupaikkakunnalla, ja ilmoita mahdollisiin kuljetuksiin liittyvät järjestelyt tai muut olennaiset tiedot.

    Promoottorin tulee varautua tarvittaessa järjestämään ja kustantamaan liiton toimitsijoiden kaikki kuljetukset kilpailupaikan, majoituspaikan ja heidän kuljetustensa kannalta toimivan aseman (tai sataman) välillä.

    Ohje: Ilmoita onko kehän laidalla toimitsijoiden käyttöön varattu vesipulloja, ja ilmoita suunnitteleeko Kilpailunjärjestäjä järjestävänsä toimitsijoille ruokailun kilpailupaikalla, tai majoittuville toimitsijoille ruokailun kilpailupaikkakunnalla, tai aamiaisen hotellissa. Ja ilmoita näihin mahdollisiin suunnitelmiin liittyvät tarpeelliset tiedot.

    Liitto tiedottaa toimitsijoilleen nämä asiat etukäteen, mikäli Promoottori niistä liittoa tiedottaa.

    Toivottu 2 vk ennen     –     Viimeistään 2 pv ennen

    Ohje: Ilmoita, että Kilpailujärjestäjä on järjestänyt niin, että kilpailujen jokaisesta ottelusta tehdään kuvatallenne, ja se tai linkki siihen toimitaan viimeistään 7 päivää kilpailujen jälkeen liitolle.

    Ilmoita lisäksi halutessasi liiton verkkosivuilla julkaistavaksi linkki, jonka kautta kilpailujen ammattinyrkkeilyottelut pääsee katsomaan joko maksutta tai maksua ja/tai rekisteröitymistä vastaan, joko suorana lähetyksenä tai jälkikäteen tallenteena.

    Mikäli haluat toimittaa linkin, toivotaan toimitettavaksi myös tapahtuman pystysuuntainen juliste, jota käytetään liiton verkkosivuilla kilpailujen tiedotus- ja mainostustarkoituksessa.

    Jos olet toimittanut tällaiset linkit, vähintään kilpailujen kaikkien ottelujen suoraan lähetykseen tai tallenteeseen, niin hyvissä ajoin, että liitto on saanut ne ennen kilpailuja nettisivuillaan annettua kaikkien käytettäväksi, palauttaa liitto maksetusta Kilpailutakuusta Kilpailunjärjestäjälle summan 300 €, kun kuvatallenne on toimitettu liitolle.

    Ohje: Ilmoita, että Kilpailunjärjestäjä toimii ottelupalkkioiden maksussa ohjeistuksen mukaisesti.

    Ottelupalkkioita koskeva ohjeistus:

    1. Kilpailunjärjestäjä sopii kilpailujensa jokaisen ottelun yhteydessä jokaisen nyrkkeilijän kanssa Ottelusopimuksella ottelupalkkion ja siitä pidätettävän ennakonpidätyksen Suomessa asuvan nyrkkeilijän tapauksessa tai ulkomailla asuvan nyrkkeilijän tapauksessa lähdeveron. Ottelusopimuksessa nyrkkeilijä ja Kilpailunjärjestäjä voivat vapaasti sopia palkkionmaksun tilisiirrolla tai käteisellä, ottelijan asuinmaasta riippumatta. Tilisiirron tapauksessa on sovittava myös tili, jolle palkkio viimeistään viikon sisällä ottelusta siirretään. 
    2. Kilpailunjärjestäjä toimittaa ottelusopimukset liitolle viimeistään 7 päivää ennen kilpailuja.
    3. Kilpailunjärjestäjä esittää liitolle 7 päivää ennen kilpailuja tai viimeistään sitä seuraavana arkipäivänä todennetun maksuvalmiuden kilpailujensa kaikkien ottelujen nettopalkkioiden yhteissummalle.
    4. Kilpailunjärjestäjä esittää liitolle viikon sisällä ottelun jälkeen joko
      a) käteismaksun tapauksessa, nyrkkeilijän (tai tämän liitolle vahvistetun edustajan) allekirjoittaman kuittauksen, jossa hän ilmoittaa vastaanottaneensa ottelusopimuksessa sovitun ottelupalkkionsa nettosumman käteisenä

      tai

      b) tilisiirron tapauksessa, kuitin ottelusopimuksessa sovitulle tilille tehdystä ottelupalkkion nettosumman suuruisesta tilisiirrosta.

    Toimitettava viimeistään 7 pv kilpaiujen jälkeen

    Ohje: Toimita kilpailujen jokaisesta ottelusta tehty kuvatallenne tai linkki siihen viimeistään 7 päivää kilpailujen jälkeen liitolle.

    Jos olet toimittanut linkit, vähintään kilpailujen kaikkien ottelujen suoraan lähetykseen tai tallenteeseen, niin hyvissä ajoin, että liitto on saanut ne ennen kilpailuja nettisivuillaan annettua kaikkien käytettäväksi, palauttaa liitto maksetusta Kilpailutakuusta Kilpailunjärjestäjälle summan 300 €, kun kuvatallenne on toimitettu liitolle. Toimita liitolle myös tilinumero palautusta varten.

    Ohje: Toimita liitolle viikon sisällä ottelun jälkeen joko a) käteismaksun tapauksessa, nyrkkeilijän (tai tämän liitolle vahvistetun edustajan) allekirjoittama kuittaus, jossa hän ilmoittaa vastaanottaneensa ottelusopimuksessa sovitun ottelupalkkionsa nettosumman käteisenä tai b) tilisiirron tapauksessa, kuitti ottelusopimuksessa sovitulle tilille tehdystä ottelupalkkion nettosumman suuruisesta tilisiirrosta.

    On päätetty, että mikäli joku kilpailunjärjestäjä ei toimisi tämän palkkionturvaamisohjeistuksen mukaisesti, määrätään tälle automaattisesti tuhannen euron seuraamusmaksu.

    Scroll to Top